Tee enemmän vähemmällä.

Energiamerkintä on luotettava apu uutta kodinkonetta ostettaessa. Syyskuusta 2014 myös pölynimureissa on EU-energiamerkintä. Merkintä kertoo yhdellä silmäyksellä energiatehokkuusluokan (A‒G), puhdistuskykyluokan matolta ja kovilta lattiapinnoilta, äänenvoimakkuusluokan ja poistoilman pölyjäämäluokan, minkä ansiosta on helpompi valita omiin tarpeisiin parhaiten sopiva malli. Uuden energiamerkinnän käyttöönoton myötä uusien pölynimurien nimellisteho ei saa ylittää 1 600 wattia, eikä 1.9.2017 jälkeen 900:ää wattia. Tämä säästää energiaa ja auttaa ympäristöä.
Mutta se tarkoittaa, että valmistajien haasteena on saada aikaan sama suorituskyky alhaisemmalla teholla.

Läpinäkyvyyttä ja hyödyllistä hahmotusta – energiamerkintä.

Uudesta energiamerkinnästä saat kaikki tärkeät tiedot yhdellä silmäyksellä, jotta osaat valita oikean pölynimurin.

1. Energiatehokkuusluokka
Alhainen energiankulutus on tärkein hyvän energiatehokkuusluokituksen kriteeri. Puhdistustuloksella ei ole siinä suurta merkitystä.

2. Keskimääräinen vuotuinen energiankulutus
Laskennan perusteena on 87 neliömetrin asuintilat ja 50 imurointikertaa vuodessa.

3. Tarkempia tietoja
Merkinnän alaosassa mainitut kaksi puhdistuskykyluokkaa ovat erityisen tärkeitä pölynimuria valittaessa. Käyttömukavuuteen liittyvät luokitukset, kuten poistoilman pölyjäämä ja äänenvoimakkuus, on myös mainittu merkinnän alaosassa.

Kuinka tärkeää alhainen energiankulutus on sinulle?

Merkinnän yläosassa näkyvät energiatehokkuusluokka (A‒G) ja keskimääräinen energiankulutus. Merkinnän alaosassa mainitut kaksi puhdistuskykyluokkaa ovat erityisen tärkeitä pölynimuria valittaessa, sillä energiatehokkuusluokka A ei välttämättä tarkoita, että imurin puhdistustulos on hyvä.

1. Poistoilman pölyjäämäluokka
Kertoo, kuinka puhdasta poistoilma on mitattuna pölynimurista tulevassa ilmassa olevien hiukkasten määrällä. Siihen vaikuttavat poistoilmansuodattimen tyyppi ja laatu sekä laitteen tiiviys.

2. Äänenvoimakkuuden taso
Ilmoittaa pölynimurin äänenvoimakkuuden tason. Käytetty yksikkö on dB(A). Jo muutaman desibelin ero riittää erottamaan hyvin äänekkään ja miellyttävän hiljaisen pölynimurin toisistaan.

3. Puhdistuskykyluokka matolta
Mittauksissa tutkitaan, kuinka monta prosenttia pölyä laite kerää vakioidulta testimatolta. Määrä tarkoittaa pölymäärää, jonka pölynimuri kerää matolta, kun pussi on juuri vaihdettu. Tämän päivän parhaat pölynimurit yltävät luokkaan C. Mitä korkeampi puhdistuskykyluokka on, sitä luotettavammin laite puhdistaa pinnan alta.

4. Puhdistuskykyluokka kovalta lattialta
Mittauksissa tutkitaan, kuinka monta prosenttia pölyä laite kerää. Se kuvaa, kuinka hyvin laite poistaa pölyn puisessa testipaneelissa olevasta pölyn täyttämästä raosta.

Asiakaspalvelu

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Tarvitsetko apua, tai onko sinulla kysyttävää Siemens-tuotteista?

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Siirry asiakaspalveluun

Jälleenmyyjät

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Etsitkö lähintä Siemens-jälleenmyyjää?

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Testivoittaja

VSQ5X1230 jaetulla ensimmäisellä sijalla. Testissä oli mukana 15 pölynimuria. Stiftung Warentest -kuluttajalehti, 02/2014.

Etsi jälleenmyyjä