Täydellisen kahvikupillisen valmistaminen alkaa aina kypsien, punaisten kahvimarjojen poiminnasta.
Useimmissa maissa kahvi poimitaan kerran vuodessa, mutta esimerkiksi Kolumbian ilmasto mahdollistaa kahvin ympärivuotisen viljelyn ja siellä kahvipensaat tuottavat usein samana vuonna ylimääräisen, vaikkakin hieman pienemmän sadon. Punaiset kahvimarjat poimitaan useimmiten käsin ja jalostetaan paahdetuiksi kahvipavuiksi, joita koko maailma rakastaa.
Tapa, jolla kahvimarjat poimitaan, kertoo viljelijän tavoitteista: suuresta volyymistä tai korkeasta laadusta.
Käsinpoiminta on ykkösvalinta, kun toiveena on oikein laadukkaat kahvipavut. Aikaa vaativa, työläs menetelmä on riippuvainen siitä, että poimijat valitsevat oikeat marjat, yksi kerrallaan. Mutta laatu maksaa, ja tällä menetelmällä poimittu kahvi on ylivoimaisesti kalleinta.
Tässä menetelmässä kaikki marjat, kypysyysasteesta riippumatta, irrotetaan oksista kampaa muistuttavalla välineellä. Marjat lajitellaan vasta jälkikäteen ja viljelijä erottelee raa'at marjat kypsistä.
Suuremmilla kahviviljelmillä käytetään usein korjuukoneita, joiden avulla saadaan lyhyessä ajassa poimittua suuri määrä kahvimarjoja. Tässäkin lähestymistavassa odotetaan kunnes suurin osa marjoista on kypsynyt ja irrotetaan sen jälkeen kaikki marjat koneellisesti oksista.
Me Siemens-kodinkoneissa toivomme, että autat meitä parantamaan tuotteitamme ja palveluitamme, joita tarjoamme sinulle, kertomalla oman mielipiteesi. Voitko auttaa meitä vastaamalla tähän lyhyeen kyselyyn?
Vastaaminen kestää alle minuutin.
Jos tarvitset tukea, voit ottaa yhteyttä meihin tai soittamalla numeroon 020 751 0715. Puhelun hinta matkapuhelimesta sekä kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min.
Kiitos avustasi!
Me Siemens-kodinkoneissa toivomme, että autat meitä parantamaan tuotteitamme ja palveluitamme, joita tarjoamme sinulle, kertomalla oman mielipiteesi. Voitko auttaa meitä vastaamalla tähän lyhyeen kyselyyn?
Vastaaminen kestää alle minuutin.
Jos sinulla on kysyttävää, ota meihin yhteyttä lomakkeella tai soittamalla numeroon 020 751 0715. Puhelun hinta matkapuhelimesta sekä kiinteästä verkosta 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min.
Kiitos avustasi!